A long way to Austria

Heippa!
Jännittäjä, jännittäjämpi - Janne. Voi vittu, kelataan alkuun (oon jo Kufsteinissa, vierashuoneen patjalla). Kaikki meni aluksi hyvin, pääsin italialaisen malli pikkusiskon Saaran kyydillä lentsikkakentälle joskus puol 11, lento lähtee 12.45, kaikki hyvin. Sitten, meinasin saada pienen sydänkohtauksen samalla kun casualisti (ja ihan tosi väsyneenä) nautiskelin aamukahvia ja kattelin että milleköhän portilla pitää ilmottautua jne. Samalla kellonajalla ja koodilla oli vaan lento Berliiniin, ja koska en kestä painetta tai vastoinkäymisiä, varsinkaan yksin, jouduin täysvaltaiseen hikoilukohtaus-paniikkiin. Heitin kahvit roskiin ja lähin panikoimaan Air Berliinin kassalle. Kohtaus hellitti vähän ku kuulin et kyseessähän oli TIETENKIN vain vaihto toiseen koneeseen Berliinin Tegelin kentällä. Enhän minä mitään tällasta älynny ku paniikki iskee, sitä vaan on silleen että "voi paska vittu vittu vittu, en sitten ottanu ees oikeeta lentoo saatana!!!" Normaalisti oon todella tarkkaavainen kaiken aikaa ja kaikessa mitä teen :) Laukuilla oli ylipainoa vain 2kg, enkä joutunu maksaan niistä mitään ekstraa (Air Berliinin lennoilla saa ruuman kamoilla olla yht. painoa 20kg, siitä ylimenevä maksaa 8€/kilo). Lumilaudalle tuli hintaa 25€.

Seuraavaksi oli pakko ottaa rauhottava aamukarpalolonkero, sitäkin tulee ikävä. Hengailin vaan rauhassa, eli jatkuvassa puolipaniikissa ja ahiksissa. Olin varmaan niin väsyny koska meinasin myöhästyä koneestaki, ja sitä en ymmärrä miten se on mahollista. Siis söin siinä jossain penkillä ylikallista (ja pahaa) broiskutriangelileipää ja just avasin jugurttipurkin ku tuli viimenen kuulutus mun lennolle! Mitä!? Jugurtti ja leipä kainalossa juoksin lähtöportille ja täyteen koneeseen. Se joka tulee vikana lentokoneeseen, saa aina niiin pahaa silmää kaikilta. Lähetin telepaattisesti kaikille haistakaa nyt paska-viestin. Ekalla lennolla en ees pelänny paljoo, se meni hyvin. Söin juustoleivän ja join appelsiinimehun ja veden.

Välilasku Berliinissä toi mieleen välittömästi valtaisan ns. deja vu-ilmiön, sillä me oltiin meiän parhaan luokan kaa siellä kans, ku ootettiin jatkolentoa Gardajärvelle Italiaan. Muuten siellä lentokentällä oli ihan tosi tylsää, ja rupes jo ärsyttään se jatkuva saksalaisten molotus saksaks. Onneks en oo menos saksankieliseen maahan 4 kuukaudeks. Vihdoin koneeseen ja kohti Munchenia. Yhellä lentoemolla oli törkeen huono tekohymy (vähän liikaa yritystä!), missi-ainesta, paitsi et ihan liian vanha ja lyhyt ja phullea. Sori lentoemo! Olit kuitenkin niin ystävällinen minulle, ethän vain pahoita mieltäsi kun luet tätä. Munchenin lentokentällä ajattelin että kylläpä tämä matka menikin tosi hyvin, jes! (olinpa minä väärässä!) Munchenin kentällä on muuten Villeroy&Boch laatu posliinitpytyt.

Sitten tehtiin sitä mitä aina tehdään ku tullaan lennolta, ootetaan matkatavaroita. Ootetaan, ootetaan, ootetaan, mut niitä ei tuukkaan, ollenkaan, ei ainuttakaan MUN matkatavaraa. Stressileveli oikein paukahti PAM! vehreiden niittyjen vihreästä purppuranpunaselle, ei jumalauta!!! Siellä oli joku 4 muutakin joiden tavarat ei oolu tullu, seurasin niitä jonnekin matkatavara valitustoimistoon. Valitin, ja jäin henkisesti oottamaan vapauttavaa puhelinsoittoa ihan minä hetkenä hyvänsä. Mulla oli siis häveyksissä kaikki mun vaatteet, "hygieniatarvikkeet", lumilauta, ruoat ja suuri osa mun elektroniikka hommeleista, eli laturi. Onneks mulla oli mun rakas ruskea kaulallaroikkuva nahkalompsa, enhän mä muuta tarviiskaa.

Seuraavana panikointilistalla oli, että tuleeko se puolituntematon facebook-tuttu hakeen mut oikeesti täältä kentältä pois. Soitin sille, ja jes! se oli just tulossa autobahnia pitkin, arrival time in 10 min. Sen sanon et jos tossa tilanteessa ois joutunu viel miettimään jotai vitun junayhteyksiä ja vaihtoja, ni musta ois kuulunu vaan sellanen ajastimen kilahdus "done!" Oisin ollu niin valmis ja kypsä 75 astetta. Mut siis emmä valita! Se autokyyti oli ihan parasta sillä hetkellä, oikeesti pelastus. The deignated driver, facebook-buddy oli siis Susan(n), joka on samassa koulussa ja mukana sellasessa ESN-ryhmässä (periaatteessa sama juttu ku Tutorit Suomessa). Nii, oli siellä autossa Susanin kaverikin (nimeä en muista), tyttö jolla pukkasi rankasti viiksiä, no joo! Ei saa nauraa tai mitään, en oo ilkeä, kerron vaan mitä näin. Ei ne viikset naista pahenna, vai miten se meni :) anyhow.. Käyntiin (tai siis mulla oli ihan hirvee näläkä) syömässä jollain huoltsikalla siinä automatkan puolvälissä.

Päästiin joskus 7 aikoihin Itävaltaan ja Kufsteiniin (aluehan on siis Tirolia, Austrias finest countryside as they say, vähän niinku Järvenpää on Suomen Tiroli?). Aikaero täällä on muuten -1 tunti Suomeen. Tultiin sinne International Students Residenceen (ISR), jossa minua ootti huone A25. Vihdoin pääsisin omaan huoneeseen ja suihkuun (ei ois ollu kyl pyyhettäkään), mutta mitä... Eikö avain menekään lukkoon, no ei mene. Oho! Onko se vääntynyt, no on se vääntynyt. Paskan vitut! MIten on oikeesti mahollista että "kaikki" tyhmät asiat kasaantuu samalle pvälle??? Kamat jossain teillä tietämättömillä ja nyt ei pääse nukkumaan omaan huoneeseen. Tässä vaiheessa olin jo niiiin väsyny että ei jaksanu oikeen ees välittää, ihan sama. Pääsin sit sinne Susanin vierashuoneeseen patjalle yöks, jossa tätä kirjotan (-kirjotin). Äiti tuu hakeen mut pois täältä!!

L. Tompurin legendaarisin sanoin: "Mä oon niiiiin poikki!!"